Kun valmistuin kuvataiteilijaksi

Kaikki lähti siitä, kun Turun Paasikiviopistossa Harjattulassa kuviksen opettaja kannusti hakemaan ammattikorkeakouluun. En olisi halunnut, sillä tiesin että minua kuitenkin kiusattaisiin sielä, ja minä joutuisin kärsimään. Mutta opettajat olivat sinnikkäitä ja päädyin hakemaan ajatellen että en kuitenkaan pääse ja että vaikka pääsisin, niin taiteilijat on varmaan ihan rentoja tyyppejä. Mutta pääsin 65 pisteellä Kankaanpään taidekouluun joltain varasijalta. Siitä alkoi painajainen.

Mutta taideopintojen aikana kuitenkin keksin kaikkein mahtavimman ja kauneimman teokseni. Ja minulla oli jopa yksi hyvä ystävä. Valokuvaaja ja lehtori Päivi Eronen. Hänen kurssillaan ihminen, sain esittää ensimmäistä kertaa nukkeni ryhmälle oppilaita. Sen jälkeen minua vihattiin entisestään. Jopa niin etten saanut edes mainostaa koulun käytävillä omaa lopputyö teostani. Kaikki flyerit revittiin, ja niiden levittäminen kiellettiin. Kukaan opettajista ei tähän puuttunut. Paitsi Päivi, joka oli puolellani. Jostain syystä se mitä tein oli pahaa, ja se piti repiä alas.

Joskus joku sanoi että sitä vituttaa. Kysyin ai mikä? No se kun teen niin hyvää taidetta. Se on paha synti se. Muistan kun lapsena järjestimme piirustuskilpailuita ja minä aina voitin. Kun oli aika palauttaa piirustukset, kukaan ei löytänyt mun piirrosta mistään, enkä saanut sitä koskaan takaisin koska joku varasti sen. Myös taidekoulussa multa katosi mun töitä joita ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytynyt. Taidetyypit ei ollutkaan mitään rentoja mitä olin kuvitellut. Ei todellakaan.

Mä kyllä ajattelin että kun on näin hieno ja uniikki teos niin sitä opiskelijoiden ryhmänäyttelyä tulis ehkä vähän useampikin vilkaisemaan mutta koska koulussa mun julisteet revittiin kerta toisensa jälkeen seiniltä joka päivä, niin mä vein ne Imatran keskustaan ja jakelin ne sielä. Harmi, että koulussa ei vaan pystynyt mainostaa omaa lopputyötään.

Työharjoitteluita oli niiden opintojen osalta vaikka ja kuinka. Piti lähteä Viroon asti että sai työharjoittelupaikan. En muista että kukaan muu meidän luokalta olisi joutunut etsimään harjoittelupaikkaa Lappeenrantaa pidemmältä. Kukaan ei varmasti ainakaan keksinyt mennä ulkomaille. Itse jouduin raapimaan kasaan ne harjottelupisteet vähän sieltä sun täältä koska oli hyvin tavallista, että kukaan Etelä-Karjalassa ei vaan halunnut ottaa mua töihin vaikkei mulle edes tarvinnut maksaa mitään. Se oli hyvä, koska menin Viroon ilman että mulla olis ollu tiedossa mitään harjottelupaikkaa ja ihmeellisiä juttuja alkoi tapahtua.

Istuin Tallinnan Kalamajassa terassilla kun eräs amerikkalainen näyttelijän näköinen mies kysyi että haluaisinko osallistua muotinäytökseen? Osallistuin Powerful Afrodite nimiseen performanssiin Tallinnassa jossa minulla oli päällä salaatista tehty asu. Siitä sain muutaman pisteen ja pääsin heti töihin.

Ja kun tapasin Tanel Veenreen ja hän pyysi minua korumalliksi, siitä tuli muutama pistettä. Ja hän jopa maksoi pientä korvausta. Jäi hyvä mieli siitä reissusta eikä mitään suunnitelmaa ollut. Aika moni ihmetteli mitä ihmettä teen, mutta hyvin kävi.

Sen jälkeen mua pyydettiin Viroon vielä uudelleen ja sain jopa oman bodypaint mallin maalattavaksi Tartossa Bodypaint festareille johon mut kutsuttiin Suomesta. Ihan super juttuja, pääsispä taas tekemään jotain noin hienoa.

Kaiken kaikkiaan, valmistuin tyhjän päälle. Ei ollut tietoakaan töistä tai mistään jatkosta eikä multa edes kysytty mitä aion tehdä koulun jälkeen. En saanut kunnon eväitä jatkoon siitä koulusta. Vain paperin ja kitkerän mielen. Siinä pähkäillessä jotenkin hukkui paljon aikaa hukkaan, mutta korona vähän hidasti kaikkea ja sain aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Seuraavaksi lähdin opiskelemaan liiketaloutta, sillä päätin että aion tehdä tästä itselleni ammatin.