Visuaalit ja videot

02.04.2024

YouTube-kanava Madonna Isabella sisältää minimusavideoita, visuaaleja, jotka on tarkoitettu pyöritettäväksi taustalla esimerkiksi keikoilla, festareilla, klubeilla, näyttelyissä, tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Mistä kaikki alkoi

Päädyin kuvaamaan Samsung Galaxy s6 puhelimella ja kokeilemaan videon editoimiseen erilaisia puhelimen sovelluksia. Sain idean dokumentoida ympäristöäni kännykälläni, ja sovelluksia apuna käyttäen, huomasin pystyväni luomaan mitä erilaisimpia videoteoksia. Aloin tekemään muutaman minuutin efekteillä muunneltuja lyhyitä videoita äänen ja musiikin kanssa. Kuvasin päivittäistä elämääni ja ympäristöä. Miettien ja tutkaillen miten voisi ikäänkuin maalata videon tein videoihin abtrakteja efektejä. Nopeuttamalla tai hidastamalla videota sekä lisäämällä musiikkia, pystyin tekemään yhdestä videosta monia eri versioita.  

Lisäsin editoimiini taidevideoihin lempimusiikkiani ja perustin Youtube-kanavan musiikkivideoitani varten. Pidän erityisesti trancesta, technosta, house musiikista, melodisesta dubstepista, nightcoresta, happy hardcoresta, nightstepistä mutta myös hip hopista ja rap musiikista. lyhyiden musavideoiden tekemisestä tuli minulle omaa viihdettä ja vietin sen parissa eniten aikaa. Aloin lisäämään lyhyempiä videoita Instagram tilille ja ennen pitkää olin luonut yli 400 julkaisua!

Alla musiikkivideo jonka tein artistille Hy-Psy ja joka nappasi pronssia SAKUstars kulttuurikilpailussa vuonna 2021. Editoin ja kuvasin videon älypuhelimella 2 viikon aikana työskennellen intensiivisesti ja itseni likoon laittaen. Kilpailun teemana oli "näytä taitosi"

Lisää videoita löytyy youtubesta Madonna Isabella Youtube-kanavalta.